Kannustaa vai lytätä?

Olen kirjoittanut tästä joskus ennenkin ja nyt asia on jälleen mielen päällä eli miten suhtautua puolison liikuntaharrastukseen tai elämäntapamuutokseen jos itse ei ole samassa tilanteessa eikä asiasta innostunut.

Niin monta kertaa kuulee, että puoliso ei oikein hyväksy toisen liikuntaharrastusta ja liikkumaan lähtemistä. Tai sama pätee siihenkin kun puoliso on parantanut ruokailutottumuksiaan ja itse ei sitä halua. Omassa lähipiirissänikin on tapaus, että toinen haluaisi elää terveellisemmin ja syödä vähemmän sitä epäterveellistä vehnä-sokeri-rasva -juttua, mutta se ei vaan tahdo onnistua sillä puoliso tekee sapuskaa ja leivonnaisia entiseen malliin ja tuputtaa ja tuputtaa. Jopa loukkaantuu kun jos toinen ei haluaisi niitä syödä.

Mun mielestä surullista. Miksi se on niin kovin vaikea olla kannustava ja toivottaa toiselle hyvät liikunnat tai yrittää tehdä terveellisempää ruokaa, suunnitella yhdessä ruokailuajat sun muut, miettiä liikunta-aikataulut tarkemmin jos on lapsellinen perhe kyseessä? Oi miksi?

Pariskunnista kun puhutaan mielestäni liitossa pitäisi olla samalla puolella, ei mitenkään eri puolilla taistelemassa ja olla kateellinen sen toisen puoliskon touhuista. Omasta mielestäni parisuhde ei ole kilpailu vaan siinä nimenomaan tallataan sitä elämää yhdessä, yhteiseksi hyväksi kuitenkin siten, että molemmat saavat olla omia ittejään. Kannustetaan, hyväksytään, iloitaan ja mitä näitä nyt on.

Itse aloitin säännöllisen liikkumisen monta vuotta ennen härreä. Hän liikuskeli satunnaisesti, välissä oli vuosi kun harjoiteltiin yhdessä maratonille. Sen jälkeen härrelle tuli taukoa liikunnoista ja minä jatkoin ja siirryin triathlonin pariin.

Härre kannusti mua liikkumaan koko ajan, aivan alusta asti kun rupesin käymään uimassa ja siitä siirryin sitten juoksuun. Triathlonin tultua kuvioihin treenimäärä kasvoi paljon ja aina oli iloinen ja ystävällinen mies lähettämässä mua treeneihin milloin minnekin ja lyhyeksi tai pitkäksi aikaa. Huolsi pyöriä ja jaksoi kuunnella.

Mun ei siis ole tarvinnut kokea sellaista kyräilyä mitä jotkut joutuvat kokemaan sen takia, että haluavat elää itselleen hyvin.

Jos meillä olisi ollut toisin päin, että härre olisi aloittanut liikkumisen ennen mua niin enpä osaa sanoa miten olisin suhtautunut hänen treenikertoihinsa ja poissaoloihinsa. En osaa, koska sitä kokemusta ei mulla ole. Olin silloin aika erilainen ihminen ja on tarvittu vuosia ja vuosikymmeniä kasvaakseni siihen mitä olen nyt.

Mun vinkki näissä tilanteissa kun tulee sanomista harrastuksista ja siitä, että toinen haluaa terveellisempää ja liikunnallisempaa elämää on se, että olkaa yksi pariskunta, olkaa yhtä, samalla puolella. Asiasta pitää puhua ja lopulta vaan pitää tulla samaan lopputulokseen, eihän liikunta ja hyvinvointi voi olla keltään toiselta pois vaan se tuo paljon lisää siihen yhteiseen pankkiin. Se tuo iloa, pirteyttä, jaksamista, hyvää esimerkkiä... 

Tätä mieltä mää oon.

Jaanaba :)