Riikan kisaraportti: Downhill Swim 24 km 20.7.2024

23.07.2024
Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen

"Haluatko mennä uimaan 24 kilometriä myötävirtaan Oulangan kansallispuiston joessa?" Mahdollisuus tuli yllättäen, kun eräs kaverini oli voittanut osallistumisen loppuunmyytyyn Downhill Swim -tapahtumaan muttei päässytkään lähtemään. Suurkiitos vielä kerran! Uinti suoritettaisiin pareittain ja sain mukaan triathlonkaverini Iinan.

Muutama puhtilainen oli osallistunut Downhill Swimiin edellisvuonna ja heiltä tuli kullanarvoisia neuvoja sekä hyväksi havaittuja varusteita lainaan. Testasimme ennen tapahtumaa avovedessä lainaneopreeniasusteiden istuvuuden, miten pakolliset tavarat, lisävarusteet, omat energiat ja juomapullo mahtuvat turvapoijuun sekä kuinka vapaauinti luonnistuu, kun uimareiden väliin on kiinnitetty hieman joustava swimrun-köysi. Köyttä käytettäisiin, jos tulisi tarve antaa toiselle lepovuoro hinaamalla.

Saavuimme Rukalle torstai-iltana. Perjantaina teimme päivällä lyhyen Valtavaaran huiputus -patikoinnin ja kävimme ilmoittautumassa tapahtumaan. Saadut lahjakassit sisälsivät kisasponsorien urheiluravinteita, juomapullon ja nätin merinopipon.

Tämän jälkeen tankkasimme majoituksessamme hieman sipsejä ja karkkeja. Koitimme yhdessä miettiä, millaisia ongelmatilanteita uinnin aikana voisi tulla (käsisärky, jalkakrampit, kylmettyminen, hiertymät jne.) ja miten niissä toimisimme. Lisäksi venyteltiin yläkroppaa ja tarkistettiin, että kaikki varusteet oli pakattu valmiiksi.

Illalla käytiin Scandic Rukahovin kongressikeskuksessa kuuntelemassa kisainfo, jossa korostettiin roskien pois viemisen ehdottomuutta ja ylipäätään luonnon kunnioittamista. Veden virtauksen kerrottiin olevan voimakas tänä vuonna ja yleisohje kuului "Seuraa virtaa." Sitten kaikki oli valmista lauantaita varten, suurin epävarmuus mielessä aiheutui veden mahdollisesta kylmyydestä.

Tapahtuma-aamu käynnistyi kello kuusi tukevalla aamupalalla, minkä jälkeen kävelimme seitsemäksi pysäkille yhteiskuljetusta varten. Myöhässä olleen bussin ja porojen väistelyn vuoksi lähtöpaikalle päästiin alle 25 minuuttia ennen starttiamme. Ilman lämpötila oli noin 15 astetta ja taivas pilvessä.

Bajamajakäynnin sekä hiertymävoiteen ja kasvoja kylmyydeltä suojaavan valkovaseliinin levityksen jälkeen tulikin jo kiire pukea märkäpuku ja asusteet, pakata poijuun menevät tavarat oikeaan järjestykseen ja viedä vaihtovaatekassi maaliin kuljetettavaksi. Olisin unohtanut ottaa starttienergiakarkin, ellei parini olisi muistuttanut.

Suurin osa starttimme osallistujista oli jo vedessä, kun kävelimme portaat alas rantaan. Emme ehtineet kastautua vaan asetuimme takariviin. Vesi tuntui kuitenkin lämpimältä. Kun lähtöön oli aikaa alle minuutti huomasin, etteihän minulla ole uimalaseja päässä! Onneksi ne löytyivät poijusta päälimmäisinä ja pääsimme matkaan muiden mukana.

Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen

Virtaus oli alussa hyvin voimakas, tuntui kuin olisi lentänyt. Vesi oli todella kirkasta: pohjan kivet, hiekkapätkät ja satunnaiset vesikasvit vain vilisivät silmissä kun liidin niiden yli. Uin ensimmäistä kertaa joessa, joten tuli yllätyksenä aina kun meno stoppasi kuin seinään pyörrekohdissa. Välillä näkymä pohjaan musteni yht'äkkiä, joen varmaan syvetessä.

Kuulostelin kropan tuntemuksia: märkkärin vasen hiha kinnasi ja koitin nykiä sitä paikoilleen, ettei käsi kipeytyisi liikaa. Meno oli kankeaa mutta kylmä ei ollut, sillä pakollisten neopreenitossujen lisäksi olin laittanut uimalakin alle neopreenipannan lämmittämään otsaa. Neopreenihanskat olivat mukana poijussa mutten mielellään käyttäisi niitä, sillä ne täyttyisivät nopeasti vedellä muuttaen kämmenet raskaiksi.

Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen

Suunnistaessa arvioin samalla parasta uintilinjaa virran ja veden mataluuden suhteen: missä päin näkyy muita uimareita ja joutuvatko he kävelemään. Suorin reitti ei tällä kertaa ollut aina nopein. Yritimme Iinan kanssa pitää toisemme aina näköetäisyydellä, varsinaisessa peesiuinnissa oli hankala pysyä etenkin nopeasti virtaavissa kohdissa. Hapenoton aikana sivuille vilkuillessa näkyi kaunista metsämaisemaa, hiekkarantoja ja jylhiä seinämiä, poroja en bongannut. Turvamelojia ja -suppailijoita oli paikalla runsaasti.

Kilometrejä alkoi kertyä kelloon, joka piippasi kolmen vartin välein muistuttamassa energiatauosta. Ensimmäinen järjestäjän huoltopiste tulisi kahdeksan kilometrin kohdalla, joten sitä ennen pysähdyimme jokeen ja kaivoimme poijusta energiakarkit ja vesipullon. Kertaalleen hörppäsin hapenoton yhteydessä tahattomasti reilun desin jokivettä, joka painui alas yskähtelyjen jälkeen.

Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen

Ennen kuin huoltopisteiden (kilometrit 8, 14, 16, 18 ja 21) pöytien antimiin pääsi käsiksi, henkilökunnalle tuli ilmoittaa joukkueen numero etenemisseurantaa varten. Otin vaihtelevasti vettä, urheilujuomaa ja energiakarkkeja sekä hieman suolaa kramppien ehkäisemiseksi. Oli vaikea arvioida omaa energian- ja nesteenkulutusta ja -tarvetta, sillä pisin aiemmin uimani matka koskaan oli viisi kilometriä ja nyt myötävirta ja viileähkö vesi toimivat omina muuttujinaan.

Pari kertaa joenhaaroissa meinasin missata huoltoonrantautumiskohdan, kun en ollut sattunut suunnistamaan oikeaan aikaan ja virta vain kuljetti eteenpäin. Huoltovalvoja vihelsi tällöin pilliin, nostin pääni vedestä ja jouduin tekemään voimakkaat käsivedot ja potkut vastavirtaan, jotta pääsin rantaan.

Huoltopisteiden jälkeen käveltiin aina jonkin verran hiekalla reittiä eteenpäin, jolloin läpinäkyvään kuivapussiin laitetulla kännykällä sai otettua kuvia ja lähetettyä kotiin väliaikatietoja etenemisestä (Garminin LiveTrack -toiminto ei ollut käynnistynyt lähtöpaikan heikon kentän vuoksi.)

Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen

Uintini alkoi kulkea paremmin vasta matkan jälkipuoliskolla: meininki oli hyvä ja puhtia riitti, vaikka käsissä ja selän uintilihaksissa alkoi jo tuntua. Yritin aina muistaessani tehdä (liioitellun) pitkän liu'utuksen. En potkinut käytännössä ollenkaan, jotta säästäisin energiaa. Uimareita jäi välillä taakse ja tuli välillä ohi, varsinaisessa sumpussa edettiin harvoin.

14 kilometrin huoltopisteellä kanssauimari huomautti parini niskassa olevasta noin puolentoista sentin hiertymästä, jonka kinesioteippasimme piiloon. Aurinko alkoi paistaa, mutta vedessä saimme molemmat vilunväristyksiä (kyselimme aina silloin tällöin toisiltamme fiiliksiä uinnin lomassa.) Kohdassa saattoi olla viileämpi vesi, kellon mukaan veden lämpötila vaihteli 16-17 asteen välillä mutta tuntui kyllä lämpimämmältä. Olimme myös ehkä ottaneet liian vähän energiaa, joten seuraavilla huoltopisteillä söin ja join tarkoituksella runsaammin.

Veden syvyys vaihteli paljon: kohdissa, joissa oli liian matalaa vaparin käsivedolle, tein joko vetreyttäviä rintauintivetoja tai liu'uin kädet suorina edessä. Matalimmissa kohdissa karahdin monta kertaa kiville ja jäin puvustani kiinni: ylös pääsy oli varsin vaivalloista matalankin virtauksen aikana. Märkäpukuun ei onneksi tullut viiltoja mutta kämmenistäni löytyi jälkikäteen useita pieniä haavoja.

Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen

Matka eteni mukavasti eikä käteen koskenut enää niin paljon kuin alkupätkällä. Satuin kurkkaamaan kelloa kun matkamittaus näytti puolimaratonin pituutta, ja pian SUP-lautailija jo huutelikin maalin olevan lähellä. Hiekkarannalla alkoi näkyä kannustajia ja niemen takana häämötti rantautumispaikkaa merkkaavia beach flageja. Nousimme vedestä hyvävointisina ja kipitimme iloisina pitkin maalisuoraa! 

Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen
Kuva Simo Vilhunen

Kuvien ottamisen jälkeen haettiin varustekassit, riisuttiin märkkärit, siirryttiin telttasaunaan ja pulahdettiin vielä jokeen uikkareilla. Vaatteita päästiin vaihtamaan telttaan sääskiltä suojaan ja sitten oli ruokailun vuoro (maha kurnikin jo.) Kertasimme reissun kokemuksia ja istuskelimme rannalla yli kahdenkympin lämmössä seuraamassa uimareiden maaliintuloa ja odottelemassa paluukuljetusta Rukalle.

Kokonaisaikamme oli oman kellon mittaamana 5 h 3 min, josta liikkeelläoloaikaa oli 4 h 22 min. Keskimääräinen liikkumistahti oli 1:10min/100m, mikä kertoo myötävirtauksen hurjasta avusta. Käsivetoja tallentui 7509 kappaletta eli ei siinä pelkästään kelluttu virran vietävänä…

Lähdin tapahtumaan märkäpuvulla, jolla olin ehtinyt uida vain kolme kertaa, mutten löytänyt ihostani hiertymän hiertymää. Illalla käsi- ja selkälihakset olivat väsyneet ja kipeät, mutta jomotus helpotti jo seuraavana päivänä. Iina oli loistava uintikumppani minulle (kiitos!) ja meillä säilyi hyvä tunnelma koko matkan ajan.

Miksi kohtuurankan kuuloiseen tapahtumaan kannatti lähteä? Ei voi tietää mihin pystyy, ellei kokeile. Liikuntahaasteessa onnistuminen palkitsee ja tuo pystyvyyden tunnetta. Tapahtuman järjestelyt olivat huippuluokkaa. Oulankajoen maisemat olivat hienot ja voimakkaassa virtauksessa uiminen ainutlaatuinen, vauhdikas kokemus. Suosittelen tapahtumaa lämpimästi ja ymmärrän hyvin, miksi jokainen toteutuskerta on myyty loppuun.