Palautuminen täyden matkan jälkeen ja treenien parissa taas
Aina välillä joku on kysynyt, miten olen palautunut ja joko olen palautunut Tahkolla olleesta triathlonin täydestä matkasta. Kisahan oli 14.8. ja aikaa siitä on kulunut nyt kolmisen viikkoa.
Pari ensimmäistä viikkoa kisan jälkeen pidin liikunnoista taukoa paitsi koiran kanssa tein kävelylenkkejä päivittäin. Pitkiäkin. Se tuntui hyvältä koko ajan ja oli mulle hyvää palauttavaa ja kehoa huoltavaa liikkumista.
Niin ja no PUHTI triathlonin yhteistreenessä pyöräilin ja juoksinkin, mutta tosi rennosti.
Tämän viikon maanantaina aloitin suunnitelmallisen treenaamisen eli teen treenit PUHTI triathlonryhmnän ohjelman mukaan.
Täyden matkan kisan jälkeen mulla ei ollut mitään suuria fyysisiä vaivoja. Jonkin verran outoa tuntemusta lonkissa tai jossain siellä päin, pakaran alaosa, takareiden yläosa, mutta se on koko ajan vähentynyt. Ei vieläkään täysin poistunut, mutta lähellä ollaan jo. En täysin paikanna missä ne tuntemukset ovat eikä koskaan aiemmin ole tältä tuntunut. Lihasarkuuttua oli reisissä muutaman päivän ajan kisan jälkeen.
Hermoston palautumiseen täysmatkasta menee viikkoja, jopa kuukausia.
Itsellä vielä viikko sitten leposyke muutaman pykälän korkeampi kuin ennen kisaa on ollut ja tästä voinen ainakin päätellä, että hermosto ei ole vielä täysin palautunut. Verenpainettakin olisin voinut mittailla, mutta nyt ei ole tullut mittailtua.
Henkisesti tunnun palautuneen tosi nopsaan, kyllä näissä pitkissä tapahtumissa on aina se henkisen palautumisen puolikin.
Nyt siis olen palaillut treeniohjelman pariin. Tietenkin itseäni kuunnellen. Peruskestävyyttä matalalla sykkeellä on paljon ja siihen peekoohon mulla tänä syksynä kuuluu myös rullahiihto jota olen nyt harjoitellut. Se on vaikeaa ja jostain luinkin juuri, että "Hei sinä uusi rullahiihtäjä lähde vasta satojen kilometrien jälkeen muualle hiihtämään!". Tämä lause kuvastaa sitä miten vaikeaa rullahiihdon opettelu ainakin minulle on. Mutta kerta kerralta se on ollut rennompaa ja laji tuntuu tosi mukavalta eli harjoittelut jatkuvat ehdottomasti.
Ja PUHTI triathlonin syyskausi pyörii täyttä höökää, on hieno nähdä yhteistreeneissä harrastajia iloisena ja hyväntuulisena, huomata kuinka se porukassa tekeminen motivoi ja miten kivaa se on kun on muitakin tekemässä sitä samaa hommaa. Tämä harrastus ja triathlonryhmä on siitäkin hieno juttu, että kun paljon saa tehdä yksin treenejä niin sitten kerran pari viikossa plussana ollaankin yhteistreeneissä joissa näkee samanhenkistä porukkaa ja treenataan. Parasta. Siitä saa ihan oikeasti virtaa omaan tekemiseen.
Tänään on tiistai ja minä olen vielä tämän viikon kesälomalla palkkatyöstäni. Treeniohjelmassani on n. 30min rullahiihto ja 45min paksupyöräily.
Urheilujen jälkeen aion mennä vielä "avanto"uimaan jonnekin tamperelaiselle tai ylöjärveläiselle avantouintisaunalle. Kävin jo viime viikolla, silloin Näsijärven vesi oli 13 °, mutta nyt se taitaa olla jo kylmempää. Tarkoituksenani käydä kylmässä vedessä viikottain nyt jo syksystä lähtien. Olen päässyt kunnolla kiinni siihen miltä se avantoon pulahtaminen tuntuu ja miten hyvän ja rennon olon se tuo tullessaan eli haluan ehdottomasti jatkaa harrastusta tänäkin talvena.
Mökkeröisellä Virroilla kävimme piipahtamassa yhden yön verran. Meidän piti olla suunnitelman mukaan tällä viikolla tekemässä mökille hienoa isoa terassia, mutta koska härrelle tuli mikä härrelle tuli (edellisessä postauksessa härren tilanne) niin emme sitten teekään mitään remontointia. Härren pitää olla vaan suht rennosti, edelleen vaikka on paranemaan päin. Saa tehdä ja elää, mutta ei rehkiä.
Niinpä sitten mökillä syötiin, juotiin lasillinen viiniä tai olutta, saunottiin, nukuttiin koiran kanssa sängyssä pitkä yö ja oltiin vaan. Meillä on kiva mökki ja tykkäämme molemmat siellä viettää aikaa vaikka paljon tekemistä onkin vielä. Mutta onneksi olemme saaneet alakerran sisätilat hienoon kuntoon niin ei haittaa pihan ja vessatilojen keskeneräisyys. Niiden aika tulee vielä.
Tämmösiä mukavia kuulumisia meikäläiselle, seuraavaksi ajattelin kirjoittaa ensi kesän triathlontavoitteistani, niitäkin olen nimittäin jo suunnitellut.
Jaanaba 🙃