Emmin Kisaraportti Kangasala Triathlon 8.8.2020 puolimatka

26.08.2020

Seuraavassa saatte lukea PUHTI triathlonryhmässä harjoittelevan Emmin kisararportin:

Osallistuin elämäni toiselle puolimatkalle Kangasalla lauantaina 8.8.2020. Koko kesä on ollut yhtä kisojen perumista ja siirtämistä, joten jännitin loppuun asti, järjestetäänkö kisaa. Alkuviikon sääennusteet alkoivat näyttämään hellettä lauantaille, joten tankkasin ennen kisaa urheilujuomaa ja söin loppuviikosta hieman hiilaripitoisemmin. Olin tyytyväinen, kun kisa oli lähellä ja ei tarvinnut lähteä kovin aikaisin.

Kisapäivä

Vaihtoalueella meni aikaa eri pullojen ja energioiden kiinnittelyssä. Mietin, että pyörä painaa paljon kolmen pullon kanssa. Uinnin veryttely jäi hieman lyhyeksi, kun kisainfoja siirrettiin huutoäänestyksellä.

Uintireitti näytti selkeältä, sen sijaan rolling startin lähtöryhmittyminen ei. Mietin, mihin sijoitun jonossa ja kysyin muutamilta tavoiteaikaa. Osa ei vastannut. Päätin mennä miesvoittoisempaan porukkaan keskivaiheille. Uinti tuntui kulkevan hyvin, sain uida rauhassa parin porukan välissä. Paluusuora oli helppo suunnistaa ratasoutajille tarkoitettujen poijujen avulla. Uinti tuntui rennolta ja nousin sarjani kuudentena ajalla 34:46min (1,9km).

Kuva @seonvillemoro
Kuva @seonvillemoro

T1 sujui nopeasti ja pyörän alkuun oli heti pieni nousu. Pyörällä oli tarkoitus malttaa (toisin kuin yleensä) ja ajaa noin 85% ftp-teholla. Wateilla polkeminen on minulle uutta ja tasaisuuden kanssa on paljon opettelua. Pyörän alkuun tulikin paljon porukkaa ohi, kun en saanut polkea reippaasti. Tämä vähän harmitti. Pyörällä oli muutamia mäkiä (minun mittapuulla) ja vauhti jonkin verran niihin hidastui. Tasaista wattilukemaa oli vaikea pitää. Seurasin myös sykkeitä, että pysyisi pk2/vk1-raamissa. Join reilusti, kaikki kolme pulloa elektrolyyttijuomaa ja otin energiaa puolen tunnin välein. Tankkailu rytmitti hyvin osuutta ja lopussa mietin, joinko liikaa, kun oli vessahätä. Toisen kierroksen loppupuolella paikallinen pyöräilijäpappa ilmaantui polkemaan rinnalle ja kannustamaan. Hauska tapaus. Pyöräosuuden lopputuloksena ka-sykkeet jäivät alle anaerobisen kynnyksen (tavoite) ja watit alle tavoitellun tehon. Aikaa meni 2h55min(90km) ja tuntui, että olisi voinut jatkaa matkaa. Pyörän päällä jännitin jo juoksuosuutta ja tuntumaa jaloissa.

T2 sujui nopeasti ja pääsin tunnustelemaan jalkoja juoksuun. Kova helle iskikin sitten eri tavalla kuin pyörällä. Orastavasta vessahädästä ei ollut enää tietoakaan. Positiivista oli, että jalat tuntuivat hyviltä ja sain otettua kellosta vauhdin ja sykkeet seurantaan. Ennen en ole "uskaltanut" katsoa vauhtia tai sykkeitä juoksussa. Sykeseuranta toi myös malttia, koska kovia juoksijoita meni alkuun ohi (ainakin ekalla kierroksella). En olisi hahmottanut vauhtiani ilman kelloa. Huoltopisteissä kaadoin sienistä nestettä päälle, join puolilasia joka pisteellä ja otin energiaa 30min välein. Olotila oli koko ajan ok, eikä tukaluudesta ollutkaan tietoa. Yritin mennä varjoissa. Juoksu oli kahtena kierroksena ja juoksun alkuun oli pitkä mäki, johon päätin malttaa. Sama mäki oli tulossa toisinpäin, joten ajattelin saavani vauhtia kiinni tulomatkalla. Sain juoksussa pidettyä yllättävän hyvää vauhtia (omalla mittapuulla) ja sykkeet pysyivät ana-kynnyksen alapuolella tavoitteen mukaisesti. Ei ylilyöntejä. Lopputuloksena aika 2h3min (21km), johon olin yllättynyt ja tyytyväinen. Kokonaisajaksi kirjautui 5h37min, jolla paransin aiempaa puolimatkan tulosta melkein tunnin. Kisa oli kovatasoinen ja olin tuloslistan loppupäässä, mutta eipä tällä ole merkitystä. Voitin itseni tasaisella suorituksella ja suunnitelulla valmistautumisella!

Matkan varrella ja maalissa tuli hyvin kannustusta! Kiitos kaikille tsemppaajille, niillä oli iso merkitys! 😊