Emman kisaraportti Pirkkala Triathlon: Kokeile triathlon 18.6.2022

21.06.2022

Aloitin viime syksynä harjoittelun Puhti triathlonin Sohvaperunat ryhmässä. Olin hieman ennakkoluuloinen, että onkohan todella niin, että ohjelma on sopiva ilman aiempaa urheilutaustaa omaavalle ja taisin ensimmäisissä treeneissä vielä vannoa, että kilpailuihin en kyllä varmasti tule sitten osallistumaan. Täytyy todeta, että ihan mahtavaa oli olla väärässä: valmennus on ihan oikeasti sellainen, että minimaalisella peruskunnolla voi aloittaa ja ensimmäisiin kisoihinkin jo osallistuin.

Sohvaperunaryhmässä aloitettiin kävely-juoksu treeneillä, sellaisella tasolla että alusta asti on ollut tunne että hei mähän pystyn tähän. Ensimmäisen kuukauden jälkeen mukaan tuli uintiharjoittelu, jonka ajattelin olevan se helpoin laji, kun "kyllähän mä osaan uida", mutta toisin kävi. Vapaauinnin perusteet aloitettiin kyllä ihan alkeista, mutta uinti onkin niin tekniikka laji, että vaati hieman pidempään ihan perusjuttujen harjoittelua, ennen kuin yhtäkkiä sitten alkoikin mennä opit perille ja aloin päästä uinnin kanssa vähän eteenpäin. Paljon siinä on vielä opeteltavaa, mutta isoja edistysaskeleita on jo takanakin. Viimeisimpänä toukokuussa meidänkin ryhmän treeneihin tuli mukaan pyöräily, joten nyt on triahtlonin kaikkia lajeja päässyt harjoittelemaan ja vielä kokeilemaan kilpailuakin.

Nyt siis itse asiaan ja siihen kisaraporttiin. Olin todellakin sitä mieltä koko syksyn, että en ole lainkaan sellanen tyyppi, että haluaisin osallistua urheilukipailuihin. Jotenkin se mieli sitten alkoi muuttumaan, kun Pirkkalan kokeilutriathlonista puhuttiin aina välillä treeneissä porukalla ja päätinkin sitten haastaa itseni testaamaan miltä tollanen kokeilukilpailu tuntuu. Ihan huikee kokemus, onneksi tuli lähdettyä!

Olin ihan fiiliksissä jo tästä kisanumerosta omalla nimellä :D
Olin ihan fiiliksissä jo tästä kisanumerosta omalla nimellä :D

Kisat oli 18.6 Pirkkalan vapaa-aikakeskuksella. Koko viikon jännitys kasvoi ja välillä vähän kaduttikin, että mihin sitä nyt oikein on tullut lähdettyä. Avovedessä vapaauintia ei vielä kovin montaa kertaa ole tullut testattua ja sitten pitääkin jo koittaa uida oma paras suoritus, iik! Tähän tuli aika paljon helpotusta, kun käytiin Puhti porukalla kisaa edeltävänä päivänä uintitreeneissä uimassa kisan rataa, niin sai järvestä vähän tuntumaa ja mielen rauhallisemmaksi. Valkut Juha ja Jaana aina tsemppaa, että ei siellä järvessä ole mitään pelottavaa, rauhassa vaan uit menemään. 

Seurakaveri Marian (vas.) kanssa innoissaan ilmoittautumassa kisoihin. Kuva Mari Hillo
Seurakaveri Marian (vas.) kanssa innoissaan ilmoittautumassa kisoihin. Kuva Mari Hillo

Meidän Kokeilu triathlonin startti alkoi lauantaina klo 11.30 ja muutaman seurakaverin kanssa sovittiin, että mennään ajoissa paikalle, niin ehditään rauhassa katsoa mitä pitää tehdä ja valmistella. Oli niin kivaa, kun oli kavereita mukana ja saatiin yhdessä jännittää kisaa ja jakaa fiiliksiä. 250 m uintiosuuteen meidät päästettiin pareittain ja jäin suosiolla joukon loppupuolelle, että saan rauhassa keskittyä omaan uintiini. Uinti lähtikin erittäin hyvin käyntiin, sain heti hyvän rytmin päälle ja rauhallisen olon itselle - ei ole mitään hätää, keskity vaan rauhassa siihen mitä on opeteltu jo monta kuukautta. Uinti meni kokonaisuudessaan hyvin ja ajallisestikin ihan tavoitteessa alle 7 min. Olin yleisessä sarjassa uinnissa sijalla 5/11!

Uinti alkamassa, tässä vielä jännitti paljon
Uinti alkamassa, tässä vielä jännitti paljon

Seuraavana olikin vuorossa itelle vaikein osuus: pyöräily. Vaatteiden vaihdossa meni yllättävän pitkä aika, kun lisäsin pyöräilyyn vaatetusta kylmän kelin takia. Jälkikäteen ajateltuna olisi riittänyt pelkkä takin laitto päälle ja Vamos! Pyöräilyä meillä kokeilukisassa oli 10 km johon olin ajatellut itselläni menevän 35-40 min. Olen treenannut vanhalla hybridipyörällä kaikki treenini, mutta kisaviikolla ostin käytettynä maantiepyörän, jolla kisaankin osallistuin. Maantiepyörä onkin yllättävän paljon kevyempi polkea ja pyöräilyyn menikin vain himpun yli 30 min. Olin sarjassa pyöräilyssä viimeinen, mutta se oli uudesta pyörästä huolimatta odotettavissa, kun pyöräilykuntoa ja rohkeutta on niin vähän aikaa vasta päässyt kasvattamaan.

 Sateisella kelillä hirvitti, onko tie liukas maantiepyörällä
Sateisella kelillä hirvitti, onko tie liukas maantiepyörällä

Seuraavana siirtymä juoksuun. Postiivisinta pyöräilyn jälkeen juoksuun siirryttäessä oli se, että jalat ei ollut yhtään tukossa pyöräilystä vaan pystyi heti aloittaa juoksun. Olin laskeskellut etukäteen, että juoksun jos pääsen 25 minuuttiin, niin olen tyytyväinen siihen. Juoksu sujui hyvin, sain kokoajan pidettyä sykkeen sopivalla tasolla. Juoksu tehtiin Vähäjärven ympäri, jota on tullut monet kerrat kipiteltyä Puhti treeneissä. Tavoitteena oli tehdä nousevaa tahtia juoksu ja se menikin suunnitelman mukaan. Juoksussakin tuli yleisen sarjan jumbo sija, mutta oma tavoiteaika alittui huimasti, juoksun aika 20,5 min, olen niin innoissani tästä!

Hauskaa, että tossa hetkessä juoksu tuntui super vauhdikkaalta, mutta se ei oikein kuvasta välity :D Kuva Mari Hillo
Hauskaa, että tossa hetkessä juoksu tuntui super vauhdikkaalta, mutta se ei oikein kuvasta välity :D Kuva Mari Hillo

Nyt ei kyllä kaduta tippaakaan, että tuli osallistuttua kisaan. Ihan turhaa tuli sitä jännitettyäkin, oli ihan huippu kokemus! On myös niin huikeeta, että satuin löytämään Puhti triahtlonin valmennuksen. En ikimaailmassa vuosi sitten olisi uskonut että tässä sitä kirjoitellaan kisaraporttia triahlonkisoista ja mietitään että missä seuraavaksi kävisi kisailemassa :D Jos laji kiinnostaa, niin syksyllä kannattaa tulla mukaan! Meillä on ihan huippu porukka ja tietty ihan mahtavat valkut! Ja ihan oikeesti voi tulla Sohvaperunoiden ryhmään sohvaperunana, sieltä sohvan pohjalta tämäkin triahlonisti on kuoriutunut!

Terkuin Emma